pinssit

1 Posts Back Home

Pins

pins

Viiden miljoonan punnan arvoinen kokko punkin historiaa kärysi lauantaina Thames-joen varrella. Vivienne Westwoodin ja Malcolm McLarenin poika Joe Corre sytytti tuleen kokoelman punk-historian ikonisia esineitä Anarchy in the UK -kappaleen 40-vuotispäivän kunniaksi ja protestiksi elämäntyylin kaupallistamisesta. Ihanaa aatteellisuutta!

Punk saattaa olla kuollut tai ainakin kärähtänyt, mutta viettämäni nuoruus Ramonesin ja lukuisten muiden vallankumouksellisten kanssa seuraa perässä. En välttämättä tunnusta väriä ja hakaneuloja ihan joka päivä, mutta teini-ikäinen punkkari herää henkiin joka kerta, kun puen päälleni biker-takin tai solmin 15 vuotta elämää nähneiden Conversen tossujen narut.

Sheena Is A Punk Rocker kaikui tänä kesänä entistä tiuhemmin päässä pinssitrendin ansioista. Tumblr-kuvastoa huokuvia metalliesineitä tuli myyntiin Etsyn käsityöläisten lisäksi monelle tunnetulle brändille ja maailmalla kuvatuissa katutyyliotoksissa oli bongattavissa merkittäviäkin pinssikokoelmia.

Aloitin oman pinssiprojektini nahkatakin liepeestä. Kulutin valehtelematta puolet kesäkuukausista surffaillen pitkin Etsyä, josta löytyy satoja vaihtoehtoja vaatteiden ja asusteiden koristeluun. Ostin lopulta omat pinssini Punky Pinsiltä jonka valikoima sisältää pääosin feministisillä aiheilla kuvitettuja tuotteita, mutta myös muunlaisia vaihtoehtoja.

Talvi saapui vähin äänin ja bikerrotsi jäi talvisäilöön. Projekti jatkuu kuitenkin ensi keväänä uusien pinssien voimin.

Punky Pins

Ramones wrote a song about pins and needles back in the days. Pins are finally back which will eventually make my leather jacket look a bit different. 

Photo: Tomi Mustikka

Navigate